Koulut ovat taas kerran päättyneet ja oppilaat siirtyneet kesälaitumille. Sosiaalinen media täyttyy saavutuksia juhlivien kuvista ja erinomaisesti suoriutuneita ylistetään isosti. Tällaisena hetkenä nousee mieleen, että kaikki eivät onnistu koulupelissä yhtä hyvin.

Minä en ollut koskaan ”kympintyttö”. Vaikka koulumenestykseni ei huono ollutkaan, niin en koskaan saavuttanut kärkisijoja. Rimpuilin haasteissa parhaani mukaan, mutta tunsin itseni epäonnistuneeksi.

Koulussa parhaiten pärjäävät ne, jotka osaavat pelata koulupeliä oikein. Toki ahkeruudella, motivaatiolla ja monilla muilla tekijöillä on erittäin suuri merkitys koulumenestykselle, mutta silti viime kädessä kaikki riippuu siitä, kuinka hyvin oppilas hallitsee koulujärjestelmän pelisäännöt.

Oma pelitaitoni oli kouluaikoina heikko. Ulkoisesti hoidin paikkani kunnialla, mutta hajoilin sisäisesti. Opittavien asioiden merkityksellisyys ei avautunut, sosiaalinen ilmapiiri ahdisti ja aikaiset aamuherätykset lamaannuttivat täysin. Jälkikäteen olen toki tajunnut oppivelvollisuuden hyödyt ja ymmärrän kaiken oppimani tarpeellisuuden. Hinta on kuitenkin ollut melkoisen kova. Kaikki haavat eivät ole umpeutuneet vieläkään.

Koulu on järjestelmä, joka on rakennettu tietylle keskiarvoihmistyypille. Monille tällainen tuntuukin sopivan, mutta entä kaikki ne, jotka jäävät normaalijakauman laitamille? Millaisia eväitä saavat oppilaat, joiden kaikki energia menee pelkästään koulussa selviämiseen?

Opettajat tekevät parhaansa kovan työtaakan alla ja yhteiskunnallisten ristipaineiden myllerryksessä, mutta tehotuotantomalli jättää väkisinkin osan oppilaista ulkopuolelle. Koulupeli 2.0 vaatinee suurempia mullistuksia. Toivon mukaan tulevaisuudessa entistä suurempi osa meistä löytää itselleen toimivimman tavan opiskella ja oppia.

Onnea valmistuneille ja ansaittua kesälomaa kaikille opinnoistaan vapautuneille!